Lappeenrannan puhelinluettelo 1926

Lappeenrannan puhelinluettelo 1926
Tiedoston tyyppi .pdf
Tiedoston koko 6,52 MB
Taustatiedot

Lappeenrannan ensimmäisen puhelinlinjan rakensi liikemies monen muun paikkakunnan tavoin. Christian Haikala yhdisti asuntonsa ja Pallossa sijainneen myllynsä telefoonilla vuonna 1883. Suomen puhelintoimen uranuurtaja Daniel Johannes Wadén tarjoutui alkuvuodesta 1887 hankkimaan lappeenrantalaisille senaatin luvan puhelinlaitoksen perustamiseen ja linjojen rakentamiseen. Asiasta pidettiin kokous, jossa päätettiin hankkia puhelinlanka Lappeenrannan ja Viipurin välille. Senaatti hyväksyi anomuksen maaliskuussa 1887. Tähän mennessä kaupungista oli koottu 12 osakasta, jotka olivat myös puhelimen tilaajia.
Wadénin yhtiö aloitti myös paikallisverkon rakentamisen. Ensimmäisiä puhelimia voitiin käyttää vuoden 1887 heinäkuussa kylpylaitoksen ravintolassa ja Nyysisen kahvilassa. Vuonna 1894 kaupungissa oli 80 puhelinta.
Ensimmäisen puhelinyhtiön ajauduttua vaikeuksiin, perustettiin 1895 kilpaileva yhtiö, Uusi Telefooniyhdistys Lappeenrannassa, jolle vanha yhtiö pienen viiveen jälkeen myi johtonsa ja koneensa.
Tilaajamäärä kasvoi. Vuonna 1910 heitä oli 170 ja 1920-luvulle tultaessa 440. Lappeenrannassa oli tuolloin suhteessa enemmän puhelimia kuin maan muissa kaupungeissa.

Nimeke
Lappeenrannan puhelinluettelo 1926
Vuosi
1926
Sivumäärä
73
Materiaali
Luettelot
Säilytyspaikka
Lappeenrannan maakuntakirjasto
Huomautukset
Lappeenranta : O.Y. Etelä-Savon kirjapaino, 1926
Tiivistelmä
Lappeenrannan kaupungin puhelinluettelo 1926.
Sisältää myös Joutsenon, Lemin, Luumäen, Mustolan, Pulsan, Savitaipaleen, Sunisen, Suomenniemen, Pajulahden, Taavetin, Taipalsaaren ja  Olkkolan alueiden puhelinnumeroita.
Mainoksia
Lähdeluettelo
Talka Anu, Puntanen Pia: Linnoitus ja kaupunki : Lappeenrannan historia 1812-1917, Lappeenranta : Lappeenrannan kaupunki, 2005